keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Huivilaukku!

Seikkaillessa työasioissa netissä, löysin tällaisen kivan huivilaukun solmimisohjeen tämmöiseltä sivulta http://fortandfield.blogspot.com/2007/01/scarf-bag-idea-from-mom.html

Tässä löytyy vielä Youtube vidsku toisesta mallista!

Tiedänpä ainakin millaisessa hobolaukussa liikuskelen tulevilla kesähelteillä, jee!

tiistai 27. tammikuuta 2009

Mekkohaaveita...

Olen töissä etsiskellyt mekkoideoita mallistoon, kaftaaneja, kimonoja, tunikoita, kaikkea uutta ja kivaa ja rentoa kesämenoon. Törmäsinpä sellaiseen mekkoon, jonka haluaisin nähdä omassa vaatehuoneessani, siis sellaisessa isossa, jossa olisi sohva ja peilit ja kenkäkaapit yms.yms. siis haaveitteni vaatehuone... No, joka tapauksessa, tämä graaffinen ihanuus, Temperleyn Zulu kaftaanimekko, siirtyi muistoksi ja ikuiseksi haaveeksi tänne blogimaailmaani... aaaahhh....

Löysin tieni myös FashionJunkee sivuille... ei olisi pitänyt... nyt on pidettävä Visasta kiinni eikä päästettävä sitä karkuun!!! Esimerkiksi täytyy saada tällaiset mekot kesäksi:




Tämä viimeinen punainen paholainen on nähty mm. Eva Mendesin päällä, loistavaa! Olen jo pidemmän aikaa saanut ihastellut tuon nuorenneidon tyylitajua. Ja vielä mikä parasta; näiden mekkojen hintahaitari n.30-50 usd hujakoilla! Nyt hitto vie on viimeistään alettava metsästämään sitä kadonnutta vyötäröä!!!!!!!!!!!!!!! Mä olen ekstaasissa...

tiistai 13. tammikuuta 2009

Tuoksuuko täällä... raikkaalta?

Dödökokeilut jatkuvat: tein siis jokin aika sitten aiemmin ylöskirjoittamani ohjeen mukaan dödöä puoli annosta vanhaan, tyhjentyneeseen rexona dry stick-koteloon. Tämä voide on osoittautunut jopa kookosöljyä paremmaksi. (Siis kookosöljy on ollut tässä välissä kokeilussa; se on tehokasta, mutta jotain pientä tuoksua siihen kaipasin jos, tai siis kun joskus, tapahtuu "hajumurtoja"...) Tähän mennessä tämä luonnonmukainen on toiminut suorastaan kiitettävästi. Jess!

SUPERFOOD!

Uusi vuosi tuo taas tullessaan laihdutusajatuksia, mitäs muutakaan noin joulumässäilyn jälkeen. Olen tehnyt uudenvuodenpäätöksen; en aio laihduttaa! Yllättävää? No, ajattelin pikemminkin ryhtyä kiinnittämään enemmän huomiota siihen mitä syön, eiköhän se laihtuminen seuraa siitä sitten automaattisesti.

Olen koittanut mielessäni koostaa ruoka-ainelistaa, joita minulla pitäisi ja toisaalta olisi lupa syödä. Tähän mennessä listalta löytyneet:

-tomaatti
-parsakaali


-pinaatti (tähän kasvikseen pitäisi perehtyä tarkemmin, liian harvoin tulee laitettua, suurin syy lienee se, että pussiin pakattu pinaatti on mielestäni monesti jo osin mätää, yökkö!)
-laihaa lihaa, tyyliin broileri & vähärasvainen nauta, soijarouheet ja -suikaleet ja tofu ovat myös hyviä proteiinin lähteitä, ja varmasti rasvattomia!
-kala (pitäisi ehdottomasti lisätä tämän syöntiä, ei vaan tule ostettua monesti, koska kala pitää sitten valmistaa heti samana päivänä)
-pähkinät
-täysjyvätuotteet = ruisleipä, ei vehnää! paitsi viikonloppuaamuisin paahtista, mutta sekin sitten ruispaahtiksena tai kuitupitoisena vaaleana
-ohraa ja tummaa riisiä, ei vaaleaa riisiä
-pellavansiemenrouhe
-hunaja
-tee, erityisesti vihreä
-paljon vahvoja mausteita, esim. valkosipuli, inkivääri, lime, chili yms. itämaiset mausteet
-tumma suklaa
-punaviini, ja joskus silloin tällöin ruuan kanssa valkoviini, hehe...

Vältettäviin aineksiin kuuluvat siis sokeri, vehnä ja valkoinen riisi. Esim. ei pastaa muuta kuin joskus harvoin, esim. silloin tällöin viikonloppuherkkuna.

Harhailin tuossa pikaisesti iltapäivälehtien sivuilla ja silmiini osui artikkeli uudesta filmitähtösten laihdutusvillityksestä: Esther Blum-niminen tohtorisnainen on nyt uusinta hottia. Hän kehoittaa laihduttamaan rasvan avulla. En mene nyt tämän teorian pintaa syvemmälle, mutta löysin sivuiltaan listan kymmenestä superruoka-aineesta, joita hän suosittelee:

1) pellavansiemen
2) bataatti
3) kala
4) pähkinät ja siemenet
5) vihreä tee
6) valkosipuli
7) marjat
8) tomaatti
9) "kitkerät" vihreät kasvikset ja vihannekset (rucola, endiivi, lehtikaali, sikuri...)
10) siitakesienet

Suurinosa noista aineksista joko kuuluu tuohon hahmottelemaani listaan tai sitten ne muuten vaan ovat mieluisia. Bataatti oli yllätys, se on todella hyvää ja menee meidän taloudessa mieluummin kaupaksi kuin peruna. Minä kyllä pidän ihan perunastakin, mutta kaksi kun on syöjää, niin se on jäänyt aika paitsioon kun toinen ei niin välitä. Sieniä, ja tämän perusteella juuri siitakesieniä, voisi myös lisätä ruokavalioon, ne ovat kyllä meikäläisen herkkua, eiköhän ne toisellekin maistu kun laittaa herkusti. Ja marjat, niitä on aina pakkasessa, mutta... siellä ne vaan kökkivät eikä niitä kukaan käytä... No, nyt niskasta kiinni! Jätski pannaan ja marjamössöt kehiin!

Pärjäilen aika hyvin ilman karkkia ja pipareita, mutta minun heikkoutenani ovat suklaa ja jäätelö. Namujen suhteen olen ajatellut, että joka päivä on lupa syödä yksi pala tummaa suklaata ja pieni lasi (=n.0,5dl) punaviiniä. Löysinkin juuri tänään kaupassa käydessäni tummaa Fazerin Chili suklaata levynä, juuri tällaista olin kaivannutkin! Tosin nyt kun pakettia katsoin, siinä seisoo, että sisältää 10% riisimuroja... No, kaikkea ei voi saada. täytynee työmatkalta tuoda taas Lindtin chilisuklaata. Hedelmiä tietty saa syödä niin paljon kuin vaan haluaa. Töissä iltapäivisin napostelen kuivattuja hedelmiä pähkinöiden kanssa, ne vievät hyvin terän tylpältä ololta ja orastavalta nälältä.

Tässä alkupiste, katsotaan kuinka muijan käy... Ehkäpä ihmetuloksia ei parane odotella, mutta jos ruodussa pysytään, pitkällä tähtäimellä voipi vyötärön ympärys pienentyä...

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kotikosmetiikkaa!

Kotikosmetiikan valmistus on kivaa! Olen nyt viikon aikana valmistanut ihka ensimmäisen kerran elämässäni huulirasvaa ja deodoranttia. Tilasin muutama viikko sitten Pienestä tuoksukaupasta paketillisen kaiken maailman rasvoja ja oljyjä, joita nyt olen testannut.

Tässä huulirasvan ohje: (mukaelin Pienen tuoksukaupan sivuilta löytyvää Huulirasva 2 ohjetta)

NessuLipsi;
suklaan ja appelsiinin tuoksuinen huulirasva!

34g luomukaakaovoi (tämä on väriltään ihan maitosuklaan väristä ja mikä tuoksu! Pitää varoa, ettei narskauta hampailla palaa suklaannälkään!)
20g mehiläisvahaa
24g manteliöljyä ja kookosöljyä, noin 50/50
n. 1-2g jojobaöljyä
15-30 tippaa appelsiinimakuöljyä (annostelua oli vaikea arvoida, tippapullo lorauttu kerralla useamman tipan, koitin arvella tuoksuttelun perusteella tuliko tarpeeksi)
3 tippaa E-vitamiinia (tätä kai voisi olla enemmän, mutta otin varman päälle)

Kaikki paitsi makuöljy ja E-vitamiini mitataan pikku kattilaan. Sulatellaan miedolla lämmöllä kokoajan sekoitellen. Kun kaikki ovat sulaneet, kattila pois päältä ja kansi päälle n. 20 minuutiksi. Sillä aikaa ehtii valmistella puhtaat huulirasvahylsyt ja muut purnukat valmiiksi, hylsyt kannattaa sitaista kuminauhalla yhteen.

Sitten lisätään makuöljy ja E-vitamiini ja sekoitetaan hyvin. Kaadetaan hylsyihin ja muihin haluamiinsa purkkihin. Talviaikaan kannattaa siirtää astiat ulos pakkaseen jähtymään, nopea jäähdyttäminen kuulemma on eduksi. Suojaa jotenkin, ettei sada lunta purnukoiden päälle;) nim. merk. oho, lunta sataa!...

Tällainen siitä sitten tuli, suunnittelin ja printtasin etiketit tarrapaperille:

Olin tilannut Pienestä tuoksukaupasta vain 10kpleen satsin hylsyjä ja ne eivät riittäneet mihinkään, olisi varmastikin tullut toiset 10 lisää, joten jouduin kaatamaan voidetta puhtaaseen voidepurkkiin, no, se kappale jäi sitten minun omaan kotikäyttööni. Vein huulirasvoja töihin näytille ja sainkin sitten jo neljä myytyä, jee! Aikalailla oma kustannehintaan, mutta eipä haittaa!

Aion seuraavalla kerralla tehdä PiparminttuNessua, jotain ihanan raikasta huulirasvaa! Maku/tuoksukomboja tässä mietiskelen... Kunhan Pieni t. palaa joululomalta, teen uuden tilauksen ja hylsyjä hankin kerralla hieman enemmän. Hylsy on näppärän kokoinen vaikka kiinteän parfyymintekoon.

Toissa päivänä tein myös testierän deodoranttia tuon aikaisemmin kirjoittamani ohjeen mukaan. Tain vain puoliannosta ja se riitti hyvin täyttämään rexonan kuivastikki kotelon, jota olin jostain syystä säästellyt. Pesin sen ja huuhtelin kiehuvalla vedellä ja dödöaines sisään! Vaikuttaa ihan tehokkaalta. Jee! Työstressihikoiluun ei näytä mikään "myrkky" tehoavan 100%, mutta tämä on normaalielämään aivan passeli. Tuoksuina yhdistin Grapefruitin Snow-tuoksua, jota Pieni t. myy, ja Tea tree-öljyn, sopivat mukavasti yhteen!

perjantai 2. tammikuuta 2009

Aurinkoista Uutta Vuotta!

Vuoden ensimmäisenä päivinä oli näin kaunis talvi-ilma! Toivottavasti hienot, oikeat pakkaskelit jatkuvat.
© Nessula
Maira Gall